Lukemisen nautinto

Lukeminen kannattaa aina! Näin sanoi jo aikoinaan Jörn Donner televisiossa ja harvinaisen oikeassahan hän siinä oli. Lukeminen on rentouttavaa, se saa unohtamaan paikan ja ajan ja sen parissa vaikka matkustaminen sujuu kuin siivillä. Kirja on helppo ottaa mukaan joka paikkaan, ja jos ei nyt mikään tiiliskiven paksuinen romaani ole, niin suhteellisen kevytkin kannettava. Kirjojen hyvä puoli on myös siinä, että Suomessa etenkin niiden saatavuus on tehty helpoksi myös niille, jotka eivät esim. taloudellisten ongelmien takia pystyisi niitä muuten saamaan. Vastaus on nimittäin kunnalliset kirjastot, joiden palveluiden käyttäminen on aina vieläkin toistaiseksi ilmaista.Kirjat ovat myös siitä kivoja, että jokaiselle löytyy oma genrensä, josta tykkää. Lasten kanssa on mukava lukea satuja, ja pienenä aloitettu lukemisharrastus saattaa jatkua koko loppuiän. Itse ainakin huomaan omassa jälkikasvussa sen, että lapsena luetut sadut ovat jättäneet kipinän lukemiseen, eikä nykyisinkään tarvitse pakottaa kirjan ääreen. Yksi tykkää dekkareista, toinen kuvauksista historiallista ajoista ja kolmas saa tyydytyksensä elämänkerroista. Tarjolla on niin faktaa kuin fiktiota.Välillä on mukava hemmotella itseään uudella kirjalla, ja mikään ei voita uuden kirjan tuoksua. Ei tahmaisia sivuja ja kriittisiä hilloläikkiä juuri siinä kohtaa kun kirjassa paljastetaan murhaajan nimi, vain sileitä lukemattomia sivuja. Kirjoja voi ostaa monesta paikkaan, ja sekä Akateemisella kirjakaupalla  että Suomalaisella kirjakaupalla on myös verkkokauppa. Myös Infoissa on hyvät kirjavalikoimat. Verkkokauppojen mukava puoli on siinäkin, että jos ei satu ihan omilla kulmilla kirjakauppaa olemaan, niin posti tuo kirjat tarvittaessa vaikka kotiin asti. Joitakin vuosia sitten oli myös useita kirjakerhoja, joihin liittymällä sai ensimmäiset kirjat muutamalla eurolla, ja joka kuukausi sitten tuli omasta valitsemastaan kategoriasta kotiin kuukauden kirja, jos sitä ei muistanut peruuttaa. Lapsille näitä tällaisia kirjakerhoja on vieläkin, kuten Lasten Oma Kirjakerho sekä Lasten Parhaat Kirjat.